sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Mintulla maustettu kana-munakoisosalaatti

Sunnuntain vierasruoaksi tekeytyi Paul Gaylorin Flavors of the World kirjasta mainion aromaattinen salaatti, jota olin aiemminkin testannut ja hyväksi todennut. Tavallisuudesta poiketen olen tehnyt tämä ruokan molemmilla kerroilla kirjaimellisesti ohjeen mukaan lainkaan variomatta ja soveltamatta. Paitsi pähkinöitä meni kyllä enemmän kuin ohjeessa.

Englanniksi ohjeen nimi on Minted chicken and aubergine salad, joka sai miettimään kuinka nimi kääntyy suomeksi. Olisivatko mintuttu ja mintutettu oikeaa suomenkieltä?


Seesamiöljyä
4 kananrintaa
1 munakoiso

2 rkl ruskeaa sokeria
1 rkl kalakastiketta
2 vihreää chiliä
1 sipuli pilkottuna
2 shalottisipulia viipaloituna
1 valkosipuli murskattuna
Neljän limen mehu
1 sitruunaruoho hyvin pieneksi piljottuna

50 g minttua
4 rkl paahdettuja maapähkinöitä


Paista seesamiöljyllä maustetut kanat ja munakoisoviipaleet parilalla ja pilko tai revi kulhoon.

Sekoita muut ainekset toisessa kulhossa ja kaada kanojen ja munakoisojen päälle.

Anna maustua tunti huoneenlämmössä. Lisää mintut ja paahdetut maapähkinät ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti