maanantai 24. elokuuta 2009

Paahdettuja manteleita

Löysin Moro-keittokirjasta ohjeen paahdetuille ja maustetuille manteleille. Ohjeessa niitä maustettiin vain savustetulla paprikalla, mutta kokeilin itse samalla tavalla myös kanelinmakuisia manteleita.

Levitin uunipellille pari sataa grammaa kuorittuja manteleita ja paahdoin 150-asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia. Tällä välin tein huhmareessa kaksi mausteseosta. Toiseen jauhoin teelusikallisen suolaa ja paprikaa aivan hienoksi pölyksi ja toisessa vastaavasti kanelin ja suolan. Jaoin paahtuneet mantelit kahtia ja sekoitin molempiin vähän oliiviöljyä sekä mausteet ja suolan. Paahdoin manteleita uunissa vielä joitakin minuutteja.

Jäähtyneinä mantelit maistuivat ihan kivana snacksina. Noista kahdesta ehdottomasti paremmin toimi tuo savustetulla paprikalla maustettu, joka oli siis alkuperäisessäkin ohjeessa, mutta kanelilla maustetut olivat nekin hyviä. Itse asiassa ne maistuivat hämmästyttävän paljon samalta kuin ne pubien pienissä lasikipoissa tarjoiltavat pähkinät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti