torstai 5. elokuuta 2010

Nigel Slaterin tomaattipasta

Nigel Slaterin ruokaohjelma Keittokirjalle kyytiä on osoittautunut melkein yhtä hyväksi kuin uskalsin odottaa. Nigelin sympaattisuus ja tietynlainen vaatimattomuus ovat vedonneet minuun samalla tavalla kuin hänen kirjoittamansa kirjat. Eikä se aksenttikaan ihan huonoimmasta päästä ole.

Kivaa on ollut myös se, kuinka ohjelmassa esitellään kotipuutarhurointia ja vihannesten kasvatusta. Taas on alkanut tehdä mieli isompaa pihaa ja kunnon kasvimaata, josta saisi tuoretta ruokaa suoraan lautaselle. Ainakin muutamana kuukautena vuodessa.

Vähän ohjelmaa vaivaa pintapuolisuus: asioihin ei oikein ehditä syventyä, kun puolessa tunnissa tehdään viisi ruokalajia ja käydään vielä katselemassa toisten kotipuutarhurien kasvimaita. Toki on turha odottaakaan, että televisio-ohjelmassa voisi jakaa samaa tietomäärää kuin viisisataasivuisessa keittokirjassa. Tässä viittaan tietysti keittiöni kulmakiveen Appetite, joka jaksaa inspiroida vuodesta toiseen.

Ohjelman innoittamana tein pastalle tomaattikastiketta tuoreista tomaateista. Useimmiten olen tehnyt tomaattikastiketta tölkkitomaateista käyttäen pitkän listan erilaisia aineksia. Kastikkeet ovat olleet aina paksuja ja hyviä. Joskus hiukan raskaita. Nigelin ohje oli taas kevyt ja simppeli:

Tuoreet tomaatit halkaistaan ja asetetaan vuokaan. Maustetaan suolalla ja päälle kaadetaan oliiviöljyä. Paahdetaan kuumassa uunissa, kunnes tomaatit kypsyvät pehmeiksi ja alkavat saada väriä. Tomaatit murskataan kevyesti haarukalla, sekoitetaan joukkoon basilikaa ja mustia oliiveja ja tarjoillaan pastan kanssa. Tomaattien happamuudesta riippuen mukaan voi lisätä joko sokeria tai jotakin hapokasta. Itse käytin lorausta balsamicoa.

Kastike oli huomattavan vetinen, mutta hämmästyttävästi pasta imaisi kastiketta itseensä niin, ettei lautaselle jäänyt aterian päätteeksi nestettä juuri ollenkaan. Tuoreista tomaateista tehty kastike oli hyvää vaihtelua ja sopi varsinkin kuumaan kesäpäivään mahtavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti