torstai 6. lokakuuta 2011

Röstihköjä perunakakkuja uunissa

Viimeisiä veidään. Yrttipenkissä sinnittelevät vielä rakuuna, salvia ja silolehtipersilja, joista kahta ensimmäistä käytin näihin "röstiperunoihin".

Raastoin perunat harmikseni turhan pienellä terällä, joten taikinasta tuli aika tiivis ja kakkumainen. Pysyivätpähän hyvin kasassa. Kiinteämaltoisempi lajike olisi myös toiminut paremmin. Pannun sijaan perunat päätyivät rengasmuotin kautta pellille ja uuniin.

Jostain syystä muna maistui vähän kurjasti läpi, joten sen voisi varmaan jättää kokonaan pois. Seuraavalla kerrralla pienellä kehittelyllä siis vielä parempaa.

PS. Perinteistä röstiperunaohjetta etsiessä googlasin ensimmäisen hakutuloksen sanalle röstiperuna. Ensimmäinen kommentti on aika kuolematon...


1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
1/2 kg perunoita
(1 muna)

2 rkl voita huoneenlämpöisenä
1 rkl tuoretta rakuunaa
1 rkl tuoretta salviaa

suolaa ja mustapippuria

Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja kuullota oliiviöljyssä pannulla.

Kuori ja raasta perunat. Kuivaa raaste keittiöpyyhkeesen. Sekoita raaste, sipulit, (muna), silputut yrtit ja voi pieninä nokareina. Sekoita ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Muotoile massasta rengasmuotilla matalia kakkuja ja paista 200 asteisessa uunissa 30-45 minuuttia kunnes vaikuttavat kypsiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti