torstai 11. syyskuuta 2014

Säilötyt jalapenot


Säilömisen aika. Siitäkin huolimatta, että kuvan ja ohjeen jalapenot eivät ole omasta puutarhasta vaan jostain hollantilaisesta hehtaarihallista, jossa kasvuolosuhteet olivat tänäkin kesänä kotipihaa otollisemmat. Omassa kasvihuoneessamme kasvoi chilejä pari ja paprikoita vähän useampi, joista suurin osa on edelleen aika vihreitä ja sellaisiksi taitavat jäädäkin. Siitäkin huolimatta ne tulevat kyllä jollain tavalla käytettyä. Pois heitettäväksi ei sellaisia kasvateta melkein puolta vuotta.

Sipulit, perunat ja pavut ovat antaneet kiitettävästi satoa. Säilömiseen asti. Suurin keittiöpuutarhapettymys sen sijaan tänä kesänä oli täysin olematon kvittensato. Toukokuussa laskin toiveikkaana pensaista melkein kaksisataa kukkaa, joista kylmän kesäkuun ansiosta pölyttyi ehkä kolme. No, heti ensi keväänä on uusi mahdollisuus.


80 g eli 4-5 jalapenoa
0,25 dl väkiviinaetikkaa
0,25 dl riisiviinietikkaa
0,25 dl vettä
0,5 dl viskiä
1 rkl hunajaa
1/2 tl korianterin siemeniä
1/2 tl sinapin siemeniä
1/2 tl suolaa
1 pieni laakerinlehti

Pese jalapenot ja leikkaa ne noin sentin leveiksi renkaiksi. Poista siemenet pienellä veitsellä. Laita jalapenot steriloituun (tai muuten vaan puhtaaseen) purkkiin.

Laita kaikki muut ainekset pieneen kattilaan ja keitä viitisen minuuttia. Kaada kuuma liemi mausteineen purkkiin ja sulje kansi. Anna jäähtyä huoneen lämmössä ja siirrä jääkaappiin tekeytymään vähintään pariksi päiväksi.

5 kommenttia:

  1. Kiitos, just mietinkin, mihin tungen espelettet, jotka on mun makuuni ihan liian tulisia. Osa on savustettu Sauvajyväsen ohjeella, mutta espelettejä kypsyy koko ajan ihan liiankin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espelettestä tulikin ekana mieleen savustus. Säästät kyllä noita että saan maistaa.

      Poista
  2. Tätähän on ihan pakko kokeilla, kiitoe hienosta reseptistä. Luulisin että savuinen single malt sopii tähän juurikin sopivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voipa hyvinkin sopia. Ainakin omat käyttämäni chilit olivat sen verran ärhäköitä, että kaikkein hienoimmat viskin nyanssit eivät kylläkään päässyt oikeuksiinsa = maistunut yhtään.

      Poista
  3. Täällä ois savustettua espelettejauhetta, espelettestä tehtyä chilikastiketta (jumalaista) ja tuoretta espeletteä. Että lähdehän ajamaan ;-)

    VastaaPoista